tiistai 9. huhtikuuta 2013

Journalismi 2 / Yhressä nääs

Yhressä nääs -projekti on osa Vanhus- ja lähimmäispalvelunliitto ry:n Etsivä mieli -projektia. Yhressä nääs -projektin tarkoituksena ja tehtävänä on kehittää uusia etsivän toiminnan työmuotoja yksinäisille ja syrjäytymisvaarassa oleville ikäihmisille. Kyseisen Yhressä nääs -projektin rahoittajana toimii RAY. Täällä Tampereella Yhressä nääs -projektia vetää palveluohjaaja Sari Brand. 

Mitä on hoito- ja sosiaalialan projektityö?
- Projektityössä täytyy pystyä itsenäiseen työskentelyyn ja se on palkitsevaa sen tähden, että siinä saa kokeilla uusia toimintatapoja. Projektissa työskenteleminen vaatii rohkeutta kohdata uusia asioita ja ihmisiä. Tämä työ poikkeaa melkoisesti normaalista hoitotyöstä. Verrattuna hoitotyöhön, projektissa on osattava ajatella laajasti kokonaisuutta. Projektissa täytyy olla perillä yhteiskunnallisista asioista ja niitä on osattava katsoa ja pohtia monesta eri näkökulmasta.

Kuinka kauan olet toiminut Yhressä nääs -projektin vetäjänä?
- Olen vetänyt projektia sen alusta lähtien eli maaliskuusta 2012.


Onko suunnitelmaa, kuinka kauan tämä projekti kestää?
- RAY:n rahoitus kestää vuoteen 2016 asti, mutta toiveena on tietysti että toiminta jatkuu tämän rahoituksen loputtuakin.


Mitä kaikkea projektiin kuuluu?
- Yhressä nääs -projektiin kuuluu projektisuunnittelua, seurantaa, arviointia, tilastointia sekä verkostoitumista muiden toimijoiden kanssa. Projektiin sisältyy myös ikäihmisille suunnattujen ryhmätoimintojen koordinointia, vapaaehtoisten rekrytointia ja ohjausta, koulutusta ja kouluttautumista sekä ryhmien ohjaamista.

Missä ja miten Yhressä nääs -projekti toimii?
- Yhressä nääs -projekti on osa Kotipirtin Palvelutalon toimintaa, mutta sillä on myös oma toimipiste Tesomalla, Ristimäessä. Projektin toimipiste on avoinna joka arkipäivä kello 09.00-15.00. Se on avoin ikäihmisten kohtaamispaikka, Olkkari, jonne voi poiketa kahvikupposelle, lukemaan päivän lehden tai osallistumaan esimerkiksi pelikerhoon. Monen alan opiskelijat ovat tervetulleita Olkkariin tutustumaan ennaltaehkäisevään vanhustyöhön. Siellä on ollut tähän mennessä jo esimerkiksi liikunnanohjaaja-opiskelijan hyvinvointijumppaa sekä artesaani-opiskelijan ohjaamia kädentaitopajoja. Olkkarin toiminta on asiakaslähtöistä eli toimintaa toteutetaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Siellä onkin vietetty yhteislaulutuokioita sekä runomatineoita.

Yhressä nääs -projektin Olkkarissa on vieraillut myös Ahti Jokinen.

Sari Brandin vetämällä Yhressä nää -projektilla on myös oma Facebook-sivu (johon pääset klikkaamalla tästä!), josta löytyy kuulumisia Olkkarin väeltä sekä Olkkarin tulevia tapahtumia! 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Journalismi 2 / Reetta Hurske - Tampereen Pyrinnön pika-aituri lupaus


Sammon keskuslukion urheilulinjalla opiskeleva Reetta Hurske on pirteä Tampereen Pyrinnön naisten pika-aituri lupaus, joka on kotoisin Ikaalisista. Pika-aitojen ja -juoksun lisäksi Reetan päälajina on pituushyppy. Reetta on ikäänsä nähden ehtinyt saavuttamaan jo paljon ja pelkästään tältä vuodelta hänellä on jo SM-hallikisoista pronssia naisten pika-aidoista, kultaa 19-vuotiaiden pika-aidoista, kultaa 19-vuotiaiden pituudesta sekä neljäs sija 19-vuotiaiden pikajuoksusta.

Milloin aloitit yleisurheilun?

- Aloitin yleisurheilun 8-vuotiaana urheilukoulussa ja silloin harrastin myös tanssia. En tanssinut missään vaiheessa mitenkään vakavasti, ja lopulta se jäikin, kun yleisurheilu harjoituksia alkoi olemaan yhä enemmän ja enemmän.

Milloin ja miten valitsit päälajiksesi pika-aidat ja pituushypyn?

- Pikkuhiljaa, ja varsinkin loukkaantumisten myötä alkoi jäämään erilaiset hyppylajit, koska paikat eivät vaan enää kestäneet. Oikeastaan vuonna 2011 aloin panostamaan juoksemiseen ja valitsin silloin sen ja pituuden päälajeikseni.


Olet kotoisin Ikaalisista, joten oletko kuitenkin aina edustanut Tampereen Pyrintöä? Oletko ehtinyt jo edustamaan Suomea?
- Olen aina ollut Pyrinnössä, sekä olen edustanut Suomea kolmissa eri kisoissa. Olen ollut kaksi kertaa Suomi-Ruotsi -maaotteluissa, joista toiset olivat täällä Suomessa 2011 ja toiset Ruotsissa 2012. Edustin Suomea myös Nuorten Olympiafestivaaleilla Turkissa vuonna 2011.

Miten olet kilpaillut ja menestynyt Suomessa?
- Olen kilpaillut SM-kisoissa 14-vuotiaasta lähtien ja minulla on reilu 20 SM-mitalia.

Mitkä saavutuksistasi ovat sinulle tärkeimpiä tai kovimpia suorituksia?

- Kaikki maaottelut ovat tottakai olleet tosi hienoja kokemuksia ja on ollut tosi hienoa päästä sinne, vaikka suoritukseni niissä eivät ole olleet parhaimpiani. Tällä hetkellä varmaan nuo tämän talven SM-hallikilpailut ovat olleet kovia suorituksia. Kaikki saavutukseni SM-kisoista ovat minulle oikeastaan yhtä tärkeitä!

Minkälaisia tavoitteita olet asettanut tulevaisuudellesi?

- Tavoitteeni ulottuvat aikalailla tähän tulevaan kesään ja sen myötä kesän EM-kisoihin. Tämän kesän jälkeen tavoitteet ovat kesässä 2014, jolloin on 19-vuotiaiden MM-kilpailut. En ole oikeastaan ajatellut kauheasti sitä pidemmälle, mutta kyllä minua kiinnostaisi olla mukana kisaamassa aikuisten arvokisoissa.

Olet nyt lukion toisella luokalla. Missä haluaisit jatkaa opintojasi lukion jälkeen?

- Haluaisin poliisiksi, mutta en ole vielä täysin varma.

Toivotan tämän haastattelun myötä tsemppiä Reetalle tuleviin kisoihin!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Valokuvaus 2 / Harjoitusportfolio

 Kokonaan epäterävä


Osittain epäterävä


Kokonaan terävä


Maalauksellinen kuva


Printtikuva


Tuplavalotus



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Journalismi 2 / Arvostelu / Paulo Coelho, Alkemisti

"Kaunis tarina magiasta, unelmista ja aarteista, joita etsimme liian kaukaa, vaikka ne ovat aivan silmiemme edessä."

Paulo Coelhon käsialaa oleva Alkemisti on maailmankuulu elämäntaito-opas, joka jokaisen ihmisen pitäisi lukea ainakin kerran elämässään. Sen jokaisen rivin väliin on kätketty elämän ohjeita liittyen lukijan unelmiin. Olipa sinun unelmasi tai aarteesi mitä tahansa, Alkemisti koskettaa sinuakin yhtä paljon kuin minua.

Alkemisti kertoo yksinkertaisuudessaan nuoresta andalusialaisesta paimenesta nimeltä Santiago. Hän lähtee etsimään ja toteuttamaan unelmiaan sekä löytämään maailman hienoimpia aarteita. Santiagon reitti kulkee Espanjasta Tangerin markkinoille ja sieltä aina Egyptin aavikolle saakka. Aavikon pyramideilla Santiago tapaa alkemistin. Tarina Santiagon matkasta hänen unelmiensa perässä ja hänen matkan varrella löytämistään aarteistaan koskettaa jokaista lukijaansa sana sanalta ja lause lauseelta kerta toisensa jälkeen.

Paulo Coelho opettaa Alkemistin kautta lukijoilleen elämäntaitoja, joiden olemassaoloa he eivät edes tienneet. Hän on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka käskee lukijan kuuntelemaan sydäntään ja kurkottamaan kohti unelmiaan sanomatta sitä kertaakaan suoraan. Alkemistilla on yli 35 miljoonaa lukijaa ympäri maailman ja on uskomatonta, kuinka kirja on koskettanut lähes heitä kaikkia samasta syystä; Alkemisti on kirja, joka voi muuttaa lukijan elämän suunnan. Kirjaa lukiessa, unelmiaan rupeaa miettimään ja sitä, kuinka niiden luo pääsisi. Voi olla, että tajuaa joutuvansa rämpimään soiden, merien ja viidakoiden läpi, päästäkseen niiden luo, mutta jossain elämäsi vaiheessa tavoitat ne. Alkemisti lupaa sen lukijalleen. 

Paulo Coelho on kirjoittanut Alkemistin tavalla, joka ei vetoa järkeen. Se vetoaa tunteisiin ja sydämeen. Kirja ja sen tarina ovat niin yksinkertaisia, että Alkemistia lukiessa ei tajua lukevansa kirjaa. Ehkäpä juuri sen yksinkertaisuus ja symboliikka ovat syitä, miksi ihmiset lukevat sitä ympäri maailman kerta toisensa jälkeen ja miksi sen tarina kertoo meillekin jotain elämästä ja sen suurista kysymyksistä. Vaikka kirjan sanoma on käytännössä kokonaan rivien välissä, se ei vaadi lukijaltaan erikoista rivien välistä lukutaitoa. Alkemisti on yllättävän helppolukuinen, vaikka niin ei ehkä sitä lukematta uskoisikaan. Paulo Coelho on kirjoittanut Alkemistin syvällisesti ja kauniisti alunperin espanjaksi, joten on pakko sanoa että kirjan suomentaja Sanna Pernu on osannut hommansa erinomaisesti säilyttämällä kirjan symboliikan ja kauneuden. 

Paulo Coelho onnistuu Alkemistilla saamaan lukijansa muuttamaan omat metallinsa kullaksi. Hän saa jokaisen Alkemistin lukijan löytämään oman elämänsä eliksiirin.

"Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen."