maanantai 7. marraskuuta 2011

Ei houkuta

Virginiantupakan kuivatuista nikotiinipitoisista lehdistä valmistettujen tupakkatuotteiden polttamista kutsutaan tupakoinniksi.

   Suomalaisista noin miljoona ihmistä tupakoi. Suomalaisista 13-17 vuotiaista nuorista neljäsosa tupakoi vähintään kerran viikossa. Nykypäivänä tupakointi on suositumpaa tyttöjen, kuin poikien keskuudessa. Tupakointi on etenkin nuorilla yleistä, mutta niin epätodelliselta, kuin tämä kuulostaakin; yleisellä tasolla tupakointi on vähentymässä. Suomessa nuorille tiedotetaan suhteellisen hyvin tupakoinnin haitoista. Nuorten tupakointia selittää, heidän luulo siitä, kuinka tupakointi olisi jonkinlainen aikuistumisriitti, josta he kuvittelevat luopuvansa hetken päästä. Tupakka sisältää kuitenkin nikotiinia, joka aiheuttaa pahaa riippuvuutta. Suomalaisista tupakoitsijoista suurin osa haluaisi päästä riippuvuudestaan eroon.

   Arvioiden mukaan joka toinen koko aikuisikänsä tupakoinut kuolee tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin. Yleisimpiä tupakoinnin aiheuttamia sairauksia ovat erilaiset syövät, muunmuassa keuhkosyöpä. Keuhkosyöpä diagnooseista 90% on aiheuttanut tupakointi. Lisäksi tupakointi aiheuttaa hedelmättömyyttä molemmilla sukupuolilla. Aamuisin tupakointi on epäterveellisempää, kuin muu tupakointi. Se lähes kaksinkertaistaa keuhkosyöpä riskin. Tämä johtuu siitä, että heti heräämisen jälkeen tupakoivat vetävät henkeensä enemmän savua kuin tavallisesti, jolloin keuhkosyöpää aiheuttavia kemikaaleja joutuu elimistöön ja keuhkoihin enemmän.

   Tupakoinnoin haittoihin kuuluvat myös savun sivullisille aiheuttamat haitat, joita kutsutaan passiiviseksi tupakoinniksi. Kansanterveydelle tupakoinnin haitavaikutuksia on pyritty vähentämään rajoittamalla julkisilla paikoilla tupakoimista. Esimerkiksi jo pelkästään Euroopassa kuolee vuosittain yli puoli miljoonaa ihmistä tupakan aiheuttamiin sairauksiin, kertoo Euroopan Union komissio. Suomen lisäksi tupakointia rajoittavaa lainsäädäntöä on muunmuassa Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Alankomaissa ja Kreikassa.


2 kommenttia:

  1. vaikea uskoo kyllä että tupakointi olisi vähentymässä kun näkee jtn 10-12 v lapsia kaupungilla tupakoimassa :/ Ei hyvä ja ei kivaa nähtävää! Kirjoitat muuten tosi hyvin :)

    http://cupidjazmine.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se kieltämättä on :( Paljon kiitoksia!:)

      Poista