”Joseph Kony on ugandalainen mystikko ja sissipäällikkö, joka on vuodesta 1987 lähtien johtanut Afrikan pahamaineisimpiin kuuluvaa Lord’s Resistance Army -sissiliikettä.”
Luultavasti lähes jokainen, jolla on käyttäjätili sosiaalisessa nettiyhteisössä nimeltä Facebook, on törmännyt etusivullaan otsikkoon Kony2012. Kony2012 on kampanja, jonka tarkoituksena on pysäyttää sissipäällikkö Joseph Kony. Kampanjan videota on katsottu YouTube -palvelussa parissa kuukaudessa lähes 90 miljoonaa kertaa. Kony2012 -kampanjan taustayhteisönä toimii yhdysvaltalainen voittoa tavoittelematon Invisible Children -organisaatio, jolla on muun muassa Facebookissa yli 3 miljoonaa tykkääjää.
Joseph Kony sieppaa ugandalaisia lapsia ja käännyttää nämä esimerkiksi vanhempiaan vastaan. Pojista Kony tekee lapsisotilaita, ja pakottaa heidät tappamaan omat vanhempansa. Tyttöjä Joseph Kony käyttää seksiorjinaan. Lord’s Resistance Army on syyllistynyt historiansa aikana moniin ja moniin ihmisoikeusloukkauksiin, joilla heidät voidaan vangita syyllistettyinä esimerkiksi ihmisyyden vastustamisesta ja kieltämisestä. He ovat syyllistyneet muun muassa siviilien joukkomurhiin, kidutuksiin, silpomisiin ja raiskauksiin. Ja kaikki nämä on toteutettu Joseph Konyn johdolla.
Invisible Children -organisaation nimi kertoo, kuinka Ugandassa olevat lapset ovat muulle maailmalle ”näkymättömiä”. Kony2012 -kampanja yrittää parhaansa mukaan tehdä Joseph Konysta kuuluisaa, jolloin koko maailma; Yhdysvaltojen senaattoreista, meihin tavallisiin ihmisiin saakka tiedämme kuka on Joseph Kony ja jokainen meistä haluaa todella pysäyttää hänet. Monet kuuluisat Yhdysvaltalaiset ovat lähteneet mukaan tähän suureen projektiin, tietäen sen, että silloin kuin he puhuvat, maailma kuuntelee. Heitä ovat muun muassa tv-persoonat Ellen DeGeneres, Oprah ja Ryan Seacrest, Facebookin luoja Mark Zuckerberg sekä laulajat Justin Bieber, Lady Gaga ja Rihanna. Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin lukeutuvat George W. Bush, Bill Clinton sekä John Kerry taas tietävät sen, että kun he kannattavat Kony2012 -kampanjaa, muutosta alkaa tapahtua.
Youtubessa suosituksi nousseen Kony2012 -videon on tehnyt suuri joukko ihmisiä, mutta pääasiassa Jason Russell. Russell on hyväntahtoinen ihminen, joka uskoo taikuuteen ja mahdollisuuksiin. Hänellä on lapsi, Gavin, ja vaimo, Danica, joka on ollut Russellin paras ystävä jo yli 23 vuoden ajan. Russellin poika, Gavin nähdään myös Kony2012 -videossa. Mieleen nousee kysymys, miten Russell aikoo toimia suojellakseen omaa poikaansa kuvattuaan tätä maailmanlaajuiseen videoon, jonka tarkoituksena on vangita sissipäällikkö, joka tekee pojista lapsisotilaita. LRA:n (Lord’s Resistance Army) joukot ovat varmasti nähneet, tai ainakin kuulleet videosta, jossa Russellin poika, Gavin esiintyy. Ovathan Russellit Yhdysvalloissa, eli rapakon toisella puolen, mutta LRA:n joukkoja voi olla päässyt myös sinne.
Jason Russell kysyy Gavin -pojaltaan videossa, millaisia ovat hänen mielestään pahat ihmiset. Gavin vastaa: ”Star Wars people.” Niin, vihreitä ja keltaisia olioita yhden tai viidentoista silmän kera, jotka heiluvat valomiekkojensa kanssa jonkinlaisessa ulottuvuudessa. Niin ne lapset ajattelevat. Elävät onnellisina, tietämättään oikeista rikollisista, jotka tekevät vääryyttä ja tässä tapauksessa vääryyttä nimenomaan lapsia kohtaan sen minkä ehtivät.
Kony2012 -kampanjan internet sivustolta voi tilata itselleen Kony2012 -tuotteita, joilla voi levittää sanaa Joseph Konysta ja hänen johdolla tehdyistä rikoksista. Sivustolla on tilattavissa paketti, Kony2012 Action Kit, joka sisältää muun muassa t-paidan, tarroja, pinssejä sekä Kony -rannekkeen, jossa on jokaisessa oma numero, jolla saa luotua oman tunnuksen Kony2012 -sivustolle. Sivustolla jokainen saa lahjoittaa kuukausittain kampanjalle tietyn määrän rahaa. Kony2012 -sivustolta pystyy tilaamaan myös Kony2012 ja Invisible Children julisteita, joita ilmestyi suunnitellusti 20. päivä huhtikuuta auringon laskettua kaupungin seiniin, tolppiin, siltoihin ja bussipysäkkeihin.
Iltalehti.fi kirjoitti torstaina 15.3.2012 otsikolla: ”Konyn uhrit saivat vihdoin nähdä kohuvideon – Täysi mellakka puhkesi”, kuinka Kony2012 -video oli näytetty tuhansille ugandalaisille ihmisille, jotka olivat joutuneet Konyn uhreiksi. Ihmisten reaktiosta videoon voi olla montaa mieltä. He olivat vihaisia siitä, kuinka video heidän mielestään yksinkertaistaa asiaa ja vääristelee asian faktoja. Ihmismassassa puhkesi lopulta nujakoita ja pilkkahuudot kaikuivat ympäriinsä. Ihmiset heittelivät kiviä toisiaan ja valkokangasta kohti, johon video heijastettiin. Tuhannet ihmiset sanoivat, ettei video heidän mielestään kerro heistä ja heidän elämästään. He ajattelivat, että on väärin kertoa heidän elämästään videolla, jossa on pääosassa valkoinen mies, joka on perustanut Invisible Children -järjestön ja hänen nuori poikansa. On erikoista, että ihmiset ajattelivat videosta tuollaisella tavalla. Ymmärtävätkö he sitä, että heitä yritetään vain auttaa? Vaikka kampanjan oheistuotteilla yritetään saada Joseph Konyn nimi jokaisen huulille ja sitä kautta kuuluisaksi, videota katselleita ihmisiä juurikin ne oheistuotteet loukkasivat eniten. He eivät halua nähdä heidän elämäänsä tuhonneen miehen kasvoja ympäri kaupunkien katuja ja sen takia ugandalaiset ovat vaatineet, ettei Kony2012 tuotteita päästetä maan rajojen sisäpuolelle.
Itse olen kaikkien lukiolaisen valtuuksien kera valmis myöntämään Jason Russellille vaikkapa Nobelin rauhanpalkinnon.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti